|
"One is one-one, one-one is One", näin sanoo japanilainen filosofi Baien Miura (1723-1789), jonka ontologisen pohdinnan tapaan tunnen olevani kehittyvä, avautuva ja jotakin aina luomassa. Suomeksi lause voisi kuulua "Yksi halaa kaksi muuta ja kaksi avaavat uutta yhtä". Tietoni ei ole lopullista. Se pyrkii hakemaan uutta tietoa ja uutta vihreätä, koska todellisuus on kokonaisvaltaista, dynaamista prosessia, ja koska "ihmisen minä ei ole olemassa ilman vuorovaikutusta" (Leena Krohn). Kuinka ilahduttavaa onkaan, että saan tietää, mitä minä en tiedä. Kuinka aina olen kiitollinen, että olen luomassa uutta tietoa ja tulen olemaan matkalla uutta tietoa kohti.
Uuteen tietoon herään silloin, kun olen tyhjä, vieraalla maaperällä. Siitä syntyy jotakin uutta luovaa. Suomen kirjallisuus ja sen kääntäminen saavat minut kuuntelemaan. Kääntäminen tapahtuu siunatussa piirissä, jossa voin irtautua arkitoimista ja piintyvästä subjektista. Tai se tapahtuu Leena Krohnin mehiläispaviljongissa, jossa kohtaa ja liitää erilaisia, vielä tuntemattomiakin ajatuksia. Nämä ajatukset herättävät minut uuteen tietoon, mikä on yksi hämmästyttävimmistä kokemuksista kääntämisessä ja kääntämisprosessissa.
"Kuuntelen, vieras" -asenteeni kääntämistä kohtaan on paljonkin sidoksissa Japanin ilmastoon, missä olen kasvanut. Mielestäni miljööllä on merkittävä vaikutus ajatuksen struktuurille. Vuodenaikamme ovat vaihtuvia, mutta niissä virtaa jakamattomana jatkeena kosteutta. Kosteudesta syntyy varjo, jonka läpi me näemme valoa. Me näemme asioita epäsuoranaisemmin; välien, tilojen ja vivahteiden kasaantumien kautta. Vieras kieli pukeutuu vieraaseen funktioon ja kieli on ajatusten ilmentymä. Minä pyrin tavoittamaan sitä ajatusta ja syvyyttä vivahteita tulkiten.
Yhtä kallis kokemukseni on se, että olen saanut kohdata hyviä kirjoja ja kirjailijoita, joiden rytmin tunnistan omakseni. Nämä kirjat luovat oman tyylinsä, joka säteilee omasta kauneudestaan omassa lajissaan, silti kertoo yleisinhimillisestä, pysyvästä arvostamme. Ne lähestyvät ilmiöillään kohti ydintä, ja saavat ajattelemaan, kuvittelemaan sekä löytämään tietämisen iloa.
Kääntäminen ei koskaan ole jättänyt minua yksin. Tunnen olevani koko ajan osa kokonaisuutta, yhteydessä ja suhteessa muihin, vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Opin tuntemaan potentiaalisia maailmoja ja tulkintoja sekä tietämään sen, ettei mikään ole yksiselitteistä.
Kiitän Suomea ja Suomen kirjallisuutta, jotka antavat minun kääntää. Kiitän, että saan tietää tietämätöntä, kuvitella näkemätöntä, ajatella miksi ja kuinka sekä kohdata mahdollisuuttani, uutta vihreää kääntämisen kautta.
Hiroko Suenobu
Kääntämisestä: tietämisestä ja tietämättömyydestä
Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus FILI:n Kääntäjän opas Elävästä elämästä verkkosivuille julkistetusta kirjoituksesta
|
|
自分が何を知らないのか、知ることができるというのは、なんという喜びでしょうか。
わたしは、フィンランド文学を翻訳しています。ひとつの現実に対する解釈はさまざまではありますが、わたしが手にして、日本語に表現してきたフィンランド文学の作品は、どれも"読める本"だと思っています。読める本というのは、何度でも読みたくなる本であり、くり返しに耐えうる本であり、発見の喜びをもたらす本のことです。それは、説明的でわかりやすい本というのではなく、想像力という目に見えないものを見る力が試される本です。結果のきまった電子計算機的なアプローチではなく、さまざまな現象を重ねていきながら、類推させ、思考させ、発見へと導いてくれるものです。
わたしは、翻訳しながら、じぶんが中心から逸れていくのを感じています。主体であったじぶんが席を譲ってまれびとになる。すると、これまで理解してきたことや見えていたものが、がらりと在り方を変えるのです。翻訳という行為によって新しい認識を授かっている、そんな気がしています。
翻訳本という結晶への道のりも、わたしに大きな経験を与えてくれました。なぜなら、結晶というのは、省略ではなく、凝縮だからです。翻訳すること、あるいは、フィンランドでの大学生活やフィンランド文学協会での仕事を通して感じたことは、過程を大切にする、ということでした。いかにそこへ導いたのか、どのようなプロセスのうえに今手にしているかたちがあるのか。そこに行きつくまでに、幾度となく「なぜ？」と問い、「いかに？」と考え、削ぎ落としつつもなお光る、そんな結晶にしようと努めてきました。
最終的には、わたし自身の解釈を日本語で提示することにはなりますが、翻訳は、わたし一人の運動ではできません。それは、とてもダイナミックな運動です。時空間を超えて多くの次元と繋がり、さまざまな世界や価値観を知り、それらと関わりつづけながら想像を膨らませ、たくさん考える運動だと思います。
翻訳という機会を与えつづけてくれているフィンランド、そして、フィンランドの想いのかたちであるフィンランド文学に、わたしはとても感謝しています。翻訳を通して、想像することは思いやることだと知り、「なぜ？」をいつも心に抱いて取り組む大切さも知りました。そして、翻訳は、たんに再現することではなく、表現を通して新たな自分を発見することであることも知りました。
その喜びに、感謝します。
末延弘子
|